Esittely

Heissan! Olen Henna ja opiskelen Turun kristillisessä opistossa (TKO). Kirjoittelen tänne opistosta, sekä opiskeluistani lastenohjaajana. Olen 17- vuotias nuori. Asun opiston asuntolassa viikot ja viikonloppuisin menen aina kotiini Sastamalaan.

Opiskelen siis tällä hetkellä lapsi- ja perhetyönperustutkintoa. Valmistuttuani voin työskennellä erilaisissa työtehtävissä lasten ja perheiden kanssa. Mahdollisia työpaikkoja ovat mm. päiväkodit, seurakunnat, aamu- ja iltapäiväkerhot, sekä erillaiset perhetyönpalvelut. Työssäoppimisia on ollut jo seurakunnassa ja päiväkodissa (seuraavana iltapäivätoiminta, jota odotan jo innolla😄). Itse olen tykännyt opiskeluista paljon. Pääsee käsittelemään oikeasti itseä kiinnostavia aiheita ja tekemään paljon asioita käytännössä. Olemme luokan kanssa päässeet järjestämään myös isompia projekteja, kuten opiston ympäristöpäivä ja ensimmäisenä vuonna nenäpäivän ohjelmaa Caribiassa ja Superparkissa.

Toki omaan opiskeluuni kuuluu myös perusaineita, kuten äidinkieltä, ruotsia, matematiikkaa, kemiaa ja englantia, sillä olen peruskoulupohjainen. Niitäkin aineita käsitellään toki paljon tulevan työn kautta. Esimerkiksi matematiikasta meillä oli kurssi, jossa harjoittelimme miten matematiikkaa voi opettaa lapsille toiminnallisesti. Kuuluu opiskeluun tietysti myös ihan vaan tunteja, joissa istutaan, kuunnellaan opettajaa ja tehdään tehtäviä.

Tässä oli nyt suurpiirteisesti tietoa minusta ja opiskeluistani 😄

 Tässä minä  asuntolan parvekkeella







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asuntola elämää

Tuleva ohjaaja, mutta millainen

Vieraileva kynä: Viittomakielen ohjaaja