Vieraileva kynä: Viittomakielen ohjaaja

Hei,

olen Ronja ja olen 2. vuoden viittomakielen ohjaaja. Opiskelen ja asun Turun Kristillisellä opistolla, ja tutkintonimike jolla valmistun on Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto. 
Päädyin alalle “mututuntuman” kautta. Löysin tutkinnon sattumalta opintopolusta, ja kävin pääsykokeissa. Sain koulupaikan, ja muutin asuntolalle. Aloitin opinnot ja sen jälkeen kaikki on rullannut omalla painollaan. 

Ympärilläni on uskomattomia tyyppejä, ja opettajia joiden kärsivällisyys ja ymmärrys jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Opin niin paljon kokoajan. Opin maailmasta, itsestäni ja muista ihmisistä jatkuvasti lisää. Olen oppinut uudesta kielestä ja kulttuurista niiiiiin paljon. Minä, jonka kielipää ei ikinä ole ollut maailman paras. Minä, joka ei tietoisesti ole ollut ikinä kosketuksissa viittomakielen kanssa.  Viittomakielen taitoni on kehittynyt täysin nollatasosta, hyviin ja sujuvii arkipäivän kohtamiisiin ja keskusteluhin. Viittomakielen ohjaajan opintoihin sisältyy todella paljon kaikkea, tässä siis tiivistelmä:


Tässä syvin olemukseni.
Viittomakielen ohjaaja voi työskennellä esimerkiski kehitys-, puhe- ja kuulovammaisten sekä terveiden ohjaus- ja avustustehtävissä. Työpaikkoja on päiväkodeissa, kouluissa, järjestöissä, erilaisilla kursseilla, kerhoissa ja leireillä sekä hoitolaitoksissa. Ihmisläheisessä työssä suvaitsevaisuus, ystävällisyys, luotettavuus, joustavuus, kärsivällisyys ja hienotunteisuus ovat välttämättömiä ominaisuuksia. Työn perusteita on tasa-arvoinen kohtaaminen. 
Viittomakielen ohjaajan työtehtäviä ovat eri-ikäisten asiakkaiden ohjaaminen ja avustaminen elämän eri tilanteissa. Erikoisosaamisensa vuoksi viittomakielen ohjaajat voivat toimia niin ohjaajina kuin avustajinakin sekä ryhmille että henkilökohtaisesti muun muassa dysfaattisten, sisäkorvaistutteen saaneiden, autististen, kehitysvammaisten, kuurojen, huonokuuloisten, kuuroutuneiden, kuurosokeiden, sokeiden ja heikkonäköisten parissa.

Erilaiset kommunikointitavat ovat viittomakielen ohjaajien erikoisosaamista. Asiakkaan tarpeen mukaan viittomakielen ohjaajat käyttävät kommunikoidessaan suomalaista viittomakieltä, viitottua puhetta, tukiviittomia, taktiilia viittomista, sormiaakkosviestintää, selkeää puhetta ja kirjoittamista sekä erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä.

Viittomakielisen ohjauksen perustutkintoon on nyt tehty muutoksia, eikä tutkintoa voi enää suorittaa samalla kaavalla kuin aikaisemmin. Tutkinto yhdistettiin kasvatus- ja ohjausalan tutkintoon, jonka kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala vastaa viitomakielisen ohjauksen perustutkintoa.


 







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuleva ohjaaja, mutta millainen

Asuntola elämää

Näytelmän taikaa