Tulevaisuuden tietämättömyyttä
"Mihin Henna meinaa koulun jälkeen?" "Kai sinä sentään jatko-opiskelemaan menet?" "Mites, kutsuuko se työelämä jo?"
Kai sitä pitäisi pikkuhiljaa tietää, mitä kevään jälkeen tekee. Joulu lähenee pelottavaa vauhtia ja sen jälkeen onkin sitten enää muutama viikko koulua sekä syventävä työssäoppiminen ja näyttö. Ei kyllä ole hajuakaan. Miten se kaksi vuotta hurahti niin äkkiä?
Tässä on tullut nyt pyöriteltyä mielessä erilaisia vaihtoehtoja. Toisaalta haluaisi työelämään. Olisi hienoa päästä hyödyntämään omaa osaamistaan. Kyllä sen työssäoppimisissa jo huomaa, että veri vetää kentälle. Vaikka en todellakaan osaa vielä kaikkea, niin tiedän omat vahvuuteni ja osaan hyödyntää niitä.
Toisaalta taas houkuttelisi jatkaa opiskelua. Sitä tuttua ja turvallista opiskelijan arkea. Jos sitä lähtisi vaikka sosionomiksi. Nousisihan siinä palkka. Ja työkenttä kasvaisi.
Onneksi koululta saa apua tähänkin tuskailuun. Täytyisi vaan kaivaa se opon sähköposti esiin ja varata aika. Käydä vähän kyselemässä, että mites se korkeakouluhaku toimii. Tai mitä jos käy töissä muutaman vuoden ja hakee sitten? Menettääkö tai saako jotain hakupisteitä?
Mutta ei sitä taida kaikki muutkaan vielä kevään suunnitelmiaan tietää ja on sitä onneksi myös asioita joista on varma. Olen varma että pidän tästä alasta ja osaan hommani. Olen varma, että jään mielelläni Turkuun, jos sieltä vain työpaikan saan. Olen varma että minulla on huima tukiverkosto, päätin tehdä mitä hyvänsä.
Tälläisiä pohdintoja tähän sunnuntaihin. Nyt pitää lähteä pakkaamaan ja suunnuta kohti asuntolaa. Ensiviikolla edessä viimeinen näyttöviikko. Hyvää viikkoa kaikille!
Kai sitä pitäisi pikkuhiljaa tietää, mitä kevään jälkeen tekee. Joulu lähenee pelottavaa vauhtia ja sen jälkeen onkin sitten enää muutama viikko koulua sekä syventävä työssäoppiminen ja näyttö. Ei kyllä ole hajuakaan. Miten se kaksi vuotta hurahti niin äkkiä?
Tässä on tullut nyt pyöriteltyä mielessä erilaisia vaihtoehtoja. Toisaalta haluaisi työelämään. Olisi hienoa päästä hyödyntämään omaa osaamistaan. Kyllä sen työssäoppimisissa jo huomaa, että veri vetää kentälle. Vaikka en todellakaan osaa vielä kaikkea, niin tiedän omat vahvuuteni ja osaan hyödyntää niitä.
Toisaalta taas houkuttelisi jatkaa opiskelua. Sitä tuttua ja turvallista opiskelijan arkea. Jos sitä lähtisi vaikka sosionomiksi. Nousisihan siinä palkka. Ja työkenttä kasvaisi.
Onneksi koululta saa apua tähänkin tuskailuun. Täytyisi vaan kaivaa se opon sähköposti esiin ja varata aika. Käydä vähän kyselemässä, että mites se korkeakouluhaku toimii. Tai mitä jos käy töissä muutaman vuoden ja hakee sitten? Menettääkö tai saako jotain hakupisteitä?
Mutta ei sitä taida kaikki muutkaan vielä kevään suunnitelmiaan tietää ja on sitä onneksi myös asioita joista on varma. Olen varma että pidän tästä alasta ja osaan hommani. Olen varma, että jään mielelläni Turkuun, jos sieltä vain työpaikan saan. Olen varma että minulla on huima tukiverkosto, päätin tehdä mitä hyvänsä.
Tälläisiä pohdintoja tähän sunnuntaihin. Nyt pitää lähteä pakkaamaan ja suunnuta kohti asuntolaa. Ensiviikolla edessä viimeinen näyttöviikko. Hyvää viikkoa kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti