Miten tähän on tultu?
29.8.2016
Aurinko nousee pikkuhiljaa lämmittämään opiston pihamaata. Härätys kello soi ja pistän sen pois. Uusi huonekaverini on jo lähtenyt kouluun. Minulla on ensimmäinen koulupäivä ja se alkaa vasta kello kymmenen. Jännittää hirveästi.
Teen aamutoimet ja lähden suunnistamaan kohti ruokalaa. Aamupalla koitan kurkkia mitä kaikkea on tarjolla. Tuoretta sämpylää, jugurttia, puuroa ja huomaan mehuautomaatinkin. Istun yksin pitkän pöydän päähän. Ajatukset pyörivät päässä. Mitä tästä päivästä tulee? Millaisia luokkakaverit ovat? Mitä jos en saakkaan kavereita? Samassa päässä pyörivät ajatukset pysähtyvät, kun pöytäni viereen tullut tyttö kysyy saako hän liittyä seuraan. Vastaan tottakai ja lyhyen keskustelun jälkeen selviää, että olemme molemmat uusia lastenohjaaja opiskelijoita.
Keskustelemme aamupalan ajan ja lähdemme sitten yhdessä pienen auditorion eteen odottamaan ensimmäisen koulupäivän alkua. Äkkiä bongaan tutun ihmisen muiden joukosta. Tapasin hänet toukokuussa pääsykoepäivänä. Menen tervehtimään ja ilahdun, kun hänkin muistaa minut. Hän kertoo tulleensa myös asuntolaan ja esittelee minulle huonekaverinsa. Menemme kaikki istumaan samaan auditorion edessä olevaan pöytään. Juttelun lomassa huomaan, ettei minua jännitä enää. Hyvä tästä kouluvuodesta tulee.
Ja niinhän siitä tuli. Samoin kuin kahdesta seuraavastakin. Nyt aletaan olla aika lähellä tämän koulutuksen loppua. Kaikki tehtävät on palautettu, kurssit on suoritettu ja työssäoppimisjaksot on ohi. Enää vain työpaikkaohjaajan kaksi päiväinen koulutus jäljellä, ja tietysti valmistujaispäivä.
Auttamatta näin lähellä loppua, alkaa muistelemaan näitä kolmea vuotta. Alkaa pohtimaan, miten sitä on päätynyt tähän, missä nyt on. Tasan kolme vuotta sitten olin vielä yläasteella. Ysiluokka oli loppumassa ja odotettiin päivää, jolloin tieto koulupaikasta tulee. Nyt teen sijaisuuksia päiväkoteihin ja olen viittä vaille valmis oman alan ammattilainen.
Niin, miten tähän on päädytty? No kaikki tietysti alkoi siitä, kun hain kristilliselle opistolle yhteishaussa. Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin tuskastellut kotona, kun en tiedä mihin haen. Minua kiinnostaisi ihmisten kanssa työskentely, erityisesti lasten, mutta en halua mennä lähihoitajalle. Minusta ei ole tekemään pistoja, enkä ole kiinnostunut esimerkiksi vanhustyöstä. Vieressä äiti selasi tietokonetta ja kysyi äkkiä. "Ootko sä kuullut tällaisesta kun lapsi- ja perhetyön perustutkinto?" No en ollut. Äkkiä googleen katsomaan. Sieltä löytyi Turun kristillisen opiston sivut. Ja sieltä ammatillisten koulutusten takaa lapsi- ja perhetyön perustutkinto. Luin esittelyn tutkinnosta ja se kuulosti hyvältä, oikein hyvältä.
Toukokuussa oli pääsykokeet ja kesäkuussa tuli tieto, että olin päässyt sisään. Sitten vaan lomakkeita täyttämään ja asuntolapaikka hakuun. Ja kun elokuussa vielä tuli tieto, että saan asuntolapaikan, en voinut muuta, kuin odottaa innolla koulun alkua.
Muistan kun ensimmäisillä viikoilla meille puhuttiin ammatti-identiteetistä ja selitettiin, miten se kehityy. Miten jossain kohtaa siitä, että on lastenohjaaja, tulee osa omaa identiteettiä. Silloin se kuulosti isoilta sanoilta. Nyt ei voi muuta todeta, kuin että paikkansahan tuo piti. Olen lastenohjaaja ja se on osa minua.
Kolmessa vuodessa ammatti-identiteetti on kehittynyt erilaisten kurssien ja projektejen myötä. Omia lemppareitani ovat tukiviittomien opettelu, näytelmä ja nukketeatteri sekä erilaiset leikki ja liikunta kurssit. Projekteista on pakko mainita ensimmäisen vuoden nenäpäivätapahtuma ala- ja yläkouluille Caribiassa ja Superparkissa.
Eniten ammattimaisuus kehittyy kuitenkin työelämäjaksoilla. Kuusi työelämäjaksoa ovat todella opettaneet huimasti niin lastenohjaajan kuin ihan siviili minänkin kannalta. Mites muuten sitä oppisi työelämätaitoja, kuin työtä tekemällä. Työssäoppimisista omat suosikkini ovat olleet seurakunta jaksot sekä Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus tutkinnonosa, jonka suoritin päiväkodissa.
Loppuun en voi todeta muuta, kuin että olen todella kiitollinen näistä kolmesta vuodesta. Pian minulla on ammatti ja voin suunnata työelämään hyödyntämään kaikkea oppimaani ja oppimaan lisää.
PS. Jos sinua kiinnostaa lastenohjaajan opinnot mene opiston sivuille ja katso sieltä kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala (https://turunkristillinenopisto.fi/ammatillinen-koulutus/kasvatus-ja-ohjausalan-perustutkinto/varhaiskasvatuksen-ja-perhetoiminnan-osaamisala)
Aurinko nousee pikkuhiljaa lämmittämään opiston pihamaata. Härätys kello soi ja pistän sen pois. Uusi huonekaverini on jo lähtenyt kouluun. Minulla on ensimmäinen koulupäivä ja se alkaa vasta kello kymmenen. Jännittää hirveästi.
Teen aamutoimet ja lähden suunnistamaan kohti ruokalaa. Aamupalla koitan kurkkia mitä kaikkea on tarjolla. Tuoretta sämpylää, jugurttia, puuroa ja huomaan mehuautomaatinkin. Istun yksin pitkän pöydän päähän. Ajatukset pyörivät päässä. Mitä tästä päivästä tulee? Millaisia luokkakaverit ovat? Mitä jos en saakkaan kavereita? Samassa päässä pyörivät ajatukset pysähtyvät, kun pöytäni viereen tullut tyttö kysyy saako hän liittyä seuraan. Vastaan tottakai ja lyhyen keskustelun jälkeen selviää, että olemme molemmat uusia lastenohjaaja opiskelijoita.
Keskustelemme aamupalan ajan ja lähdemme sitten yhdessä pienen auditorion eteen odottamaan ensimmäisen koulupäivän alkua. Äkkiä bongaan tutun ihmisen muiden joukosta. Tapasin hänet toukokuussa pääsykoepäivänä. Menen tervehtimään ja ilahdun, kun hänkin muistaa minut. Hän kertoo tulleensa myös asuntolaan ja esittelee minulle huonekaverinsa. Menemme kaikki istumaan samaan auditorion edessä olevaan pöytään. Juttelun lomassa huomaan, ettei minua jännitä enää. Hyvä tästä kouluvuodesta tulee.
Ja niinhän siitä tuli. Samoin kuin kahdesta seuraavastakin. Nyt aletaan olla aika lähellä tämän koulutuksen loppua. Kaikki tehtävät on palautettu, kurssit on suoritettu ja työssäoppimisjaksot on ohi. Enää vain työpaikkaohjaajan kaksi päiväinen koulutus jäljellä, ja tietysti valmistujaispäivä.
Auttamatta näin lähellä loppua, alkaa muistelemaan näitä kolmea vuotta. Alkaa pohtimaan, miten sitä on päätynyt tähän, missä nyt on. Tasan kolme vuotta sitten olin vielä yläasteella. Ysiluokka oli loppumassa ja odotettiin päivää, jolloin tieto koulupaikasta tulee. Nyt teen sijaisuuksia päiväkoteihin ja olen viittä vaille valmis oman alan ammattilainen.
Niin, miten tähän on päädytty? No kaikki tietysti alkoi siitä, kun hain kristilliselle opistolle yhteishaussa. Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin tuskastellut kotona, kun en tiedä mihin haen. Minua kiinnostaisi ihmisten kanssa työskentely, erityisesti lasten, mutta en halua mennä lähihoitajalle. Minusta ei ole tekemään pistoja, enkä ole kiinnostunut esimerkiksi vanhustyöstä. Vieressä äiti selasi tietokonetta ja kysyi äkkiä. "Ootko sä kuullut tällaisesta kun lapsi- ja perhetyön perustutkinto?" No en ollut. Äkkiä googleen katsomaan. Sieltä löytyi Turun kristillisen opiston sivut. Ja sieltä ammatillisten koulutusten takaa lapsi- ja perhetyön perustutkinto. Luin esittelyn tutkinnosta ja se kuulosti hyvältä, oikein hyvältä.
Toukokuussa oli pääsykokeet ja kesäkuussa tuli tieto, että olin päässyt sisään. Sitten vaan lomakkeita täyttämään ja asuntolapaikka hakuun. Ja kun elokuussa vielä tuli tieto, että saan asuntolapaikan, en voinut muuta, kuin odottaa innolla koulun alkua.
Muistan kun ensimmäisillä viikoilla meille puhuttiin ammatti-identiteetistä ja selitettiin, miten se kehityy. Miten jossain kohtaa siitä, että on lastenohjaaja, tulee osa omaa identiteettiä. Silloin se kuulosti isoilta sanoilta. Nyt ei voi muuta todeta, kuin että paikkansahan tuo piti. Olen lastenohjaaja ja se on osa minua.
Kolmessa vuodessa ammatti-identiteetti on kehittynyt erilaisten kurssien ja projektejen myötä. Omia lemppareitani ovat tukiviittomien opettelu, näytelmä ja nukketeatteri sekä erilaiset leikki ja liikunta kurssit. Projekteista on pakko mainita ensimmäisen vuoden nenäpäivätapahtuma ala- ja yläkouluille Caribiassa ja Superparkissa.
Eniten ammattimaisuus kehittyy kuitenkin työelämäjaksoilla. Kuusi työelämäjaksoa ovat todella opettaneet huimasti niin lastenohjaajan kuin ihan siviili minänkin kannalta. Mites muuten sitä oppisi työelämätaitoja, kuin työtä tekemällä. Työssäoppimisista omat suosikkini ovat olleet seurakunta jaksot sekä Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus tutkinnonosa, jonka suoritin päiväkodissa.
Loppuun en voi todeta muuta, kuin että olen todella kiitollinen näistä kolmesta vuodesta. Pian minulla on ammatti ja voin suunnata työelämään hyödyntämään kaikkea oppimaani ja oppimaan lisää.
PS. Jos sinua kiinnostaa lastenohjaajan opinnot mene opiston sivuille ja katso sieltä kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala (https://turunkristillinenopisto.fi/ammatillinen-koulutus/kasvatus-ja-ohjausalan-perustutkinto/varhaiskasvatuksen-ja-perhetoiminnan-osaamisala)
Kommentit
Lähetä kommentti